In English

Rauman Akku on kehittynyt asiakkaita palvelemalla länsirannikon johtavaksi tekniikan erikoisliikkeeksi

Vuonna 1972 pomarkkulainen lihamestari Antti Lammi muutti Porista Raumalle ja osti Rauman Akun. Kaveri oli vinkannut, että akkuhommat olisivat tulevaisuutta, ja niin ryhdyttiin hommiin.

Tehtaankadulla sijaitsi pieni liike, jossa vaimo Taimi täytti akkuja ja Antti myi niitä eteenpäin.
Toiminta kehittyi, ja vuonna 1983 muutettiin nykyiseen kiinteistöön Hakunintielle, ensin seitsemän muun yrityksen kanssa. Tilantarve kasvoi ja nyt Rauman Akulla on samassa kiinteistössä käytössään 2000 neliötä
Vuonna 1995 Rauman Akussa ymmärrettiin, että työkaluissa ja asiakkaiden kokonaisvaltaisessa palvelemisessa olisi tulevaisuus. Syntyi Tekniikan Erikoisliike, jonka nykyään tunnemme.

- Alku oli hyppy tuntemattomaan. Työkaluvarasto ja -myynti laitettiin tyhjään putkivarastohalliin ja lähdettiin kokeilemaan onneamme, kuvailee toimitusjohtaja Marko Virta, joka oli mukana visioimassa uutta liiketoimintaa jo tuolloin.
Toiminta kehittyi paljolti Rauman sataman, telakan ja teollisuuden tarpeiden mukaan. 2000-luvun alussa Rauman Akku osti Rauman Pultin ja nykyinen tuotevalikoima alkoi olla muodossaan. Hyllystä löytyy tälläkin hetkellä 34 000 nimikettä maailman laadukkaimpia tuotteita ammattilaisten ja vaativien harrastajien tarpeisiin.

Rauman Akku palvelee vuosittain yli 1400 yritysasiakasta länsirannikolla. Toimintaa on aina johdettu asiakkaiden ehdoilla ja asiakkaiden etua ajatellen.

-Satamakäsikirja-

Lue lisää yrityksestämme täältä